http://www.iloversum.fi/files/blogi/blogikuva.jpg

Egon panttivankina

Egon panttivankina

Tapahtuuko teille muille koskaan, että jumiudutte ankeuteen? Vaikka kuinka tietäisi, mitä pitäisi tehdä, niin ei vain saa itseään liikkeelle eikä mielialaa kohoamaan? Ja jotta kurjuus todella tuntuisi surkealta, vielä moittii itseään. Ei kelpaa edes itselleen. 

Juuri tänään olen painiskellut surkeuden kanssa. Ja lisäkuormana minulla on, että onnellisuusvalmentajana minulla pitäisi olla kaikki keinot ja harjoitteet jumista pääsemiseksi. Mutta nekään ei huvita. Ikään kuin ei löydä voimaa kiskoakseen itsensä irti mudasta. Ja odottaa apua jostain itsensä ulkopuolelta. Turhaan.

Ja kuitenkin se kaikista helpoin, tärkein ja ilmiselvin apu on vain yhden oivalluksen päässä: Lopeta vastaan tappeleminen! Hyväksy! 

Kun lopettaa taistelemisen ja hyväksyy asioiden tai tunteidensa olla niin kuin ne ovat, niin helpotus on heti käsillä. 
Kun minä sitten viimein muistin hyväksynnän voiman, annoin itselleni luvan olla ankea ja jumiutunut. Ja kappas, olotilani kohentui hetkessä.


Kuva Poppy love by Smlp.uk.com

Samalla tajusin olleeni taas egoni panttivankina. Ego siellä pääni sisällä visersi, mitä minun pitäisi osata ja kyetä tekemään ja kuinka surkea olin, kun en onnistunut. Hyväksynnän tuomalla huumorilla kysäisinkin egoltani, kuinka hyvin hänen toimintastrategiansa oli onnistunut. Kuinka hyvin hän oli vaatimuksillaan ja moitteillaan saanut minut liikkeelle? Eipä olleet haukut toimineet. Siispä lämpimästi suosittelin egolleni toimintatavan muutosta.  

Tuollaisessa tilanteessa on myös hauska havaita, miten paljon suurempi hyväksyntä onkaan kuin ego. Aiemmin kaiken lamauttanut egoni kutistui pikkuriikkiseksi olioksi ja sen ääni rupesi kuulostamaan pieneltä piipitykseltä.

Mutta suuri ja kaiken kattava hyväksyntä katsoo myös egoa lempeästi. Hyväksyntä ymmärtää, että egokin pyrkii vain parhaimpaansa. Hänellä ei vain ole parempia keinoja käytössään. Sen sijaan hyväksynnän työkalupakista löytyy lempeys, viisaus, armeliaisuus ja rakkaus.  Voimallisia työkaluja, sanoisin.

Kuva by JD Hancock

Tapahtuuko teille muille koskaan, että jumiudutte ankeuteen? Vaikka kuinka tietäisi, mitä pitäisi tehdä, niin ei vain saa itseään liikkeelle eikä mielialaa kohoamaan? Ja jotta kurjuus todella tuntuisi surkealta, vielä moittii itseään. Ei kelpaa edes itselleen.