Joulukalenterin luukku 11: Ajattele lämmöllä itseäsi

11.12.2015

Hei rakkaat ystävät,

Joulu on hyväntahtoisuuden aikaa. Ajattelemme paljon toisia ihmisiä ja haluamme ihan oikeasti ilahduttaa heitä. Valitsemme joulukortteja, etsimme juuri sopivia lahjoja ja teemme mitä erilaisimpia jouluherkkuja, jotta jokainen varmasti saisi lempiruokaansa. Lisäksi pitää muistaa viedä joulukukat ja ostaa hautakynttilät. Käytämme paljon aikaa ja vaivaa rakentaaksemme läheisillemme hyvän joulun.

Ja mitä lähemmäs joulu tulee, sitä suuremmaksi kasvaa paine hyvästä joulusta. Ja sitä herkemmin me hukkaamme itsemme. Ja vaikka joulumme olisi kuinka täydellinen, se kumisee onttouttaan, ellemme ole itse siinä läsnä.

Senpä vuoksi käännämme katseen tänään sisäänpäin ja kuuntelemme sydäntämme. Pitkin päivää aina silloin tällöin tiedosta hengityksesi ja kehota itseäsi hengittämään rauhallisesti syvään. Samalla kysy itseltäsi: Mitä minä haluan juuri nyt? Mikä minua ilahduttaisi eniten tänään? Mikä minulle on joulussa tärkeintä? Mitä haluan antaa itselleni?

Mitäpä jos tänään olisitkin enkeli itsellesi ja kohtelisit itseäsi rakastavasti ja myötätuntoisesti. Mitä juuri nyt sanoisit itsellesi?  Ihana enkeli tuskin moittisi, vaatisi tai pakottaisi. Ehkä saisit luvan levätä ja enkeli hoivaisi ja hellisi sinua. Ehkä enkeli kehottaisi sinua pysähtymään ja nauttimaan siitä, mitä jo on. Ja ihan varmasti enkeli kehuisi sinua ja kertoisi sinun olevan hyvä ja riittävä. Kaiken rakkauden arvoinen.

Ajattelet lämmöllä itseäsi. Sillä joulun hyväntahtoisuus koskee myös sinua.

Jouluisin ajatuksin

Auli

ps. Joulukalenterin kuvat by Ida Bragge

ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet