Joulukalenterin luukku 20: Joulu on joka päivä

20.12.2015

Hei rakkaat ystävät,

Eräällä ystävälläni on tapana sanoa, että joulu on joka päivä. Ja näinhän se on. Joulun tunteen voi saada virtaamaan milloin vain.

Joulun tunteen saavuttamiseen riittää vain se, että huokaisemme syvään ja hyväksymme tilanteen juuri sellaisena kuin se on. Lakkaamme mielen sisällä taistelemasta jo olemassa olevaa tilannetta vastaan.

Hyväksyntä on aktiivinen päätös, mutta se ei ole toimintaa. Hyväksyntä vain sanoo, että tapahtunut on jo tapahtunut. Asia on nyt näin. Hyväksyntä on vastaan taistelemisen ja vastustamisen lopettamista. Hyväksyessä lopetamme toivomasta tai vaatimasta, että asiat olisivat toisin. Se on ymmärrystä, että emme voi vaatimalla muuttaa jo tapahtunutta.

Ja samalla hetkellä, kun pystymme hyväksymään tapahtuneen tai vallitsevan tilanteen, mieleemme laskeutuu rauha. Ja tuossa mielenrauhassa – tai joulurauhassa – voimme itse valita, mitä haluamme tehdä tai miten hetken käyttää.

Ja koska joulu on joka päivä, olemme jo perillä joulussa. Ollaan sitten autossa kohti joulunviettopaikkaa tai kaupassa valtavan ruuhkan keskellä jouluruokia hakemassa. Kun hyväksytään, että ollaan jo perillä joulussa, niin kiire loppuu. Silloin koko matka tai kauppareissu voi olla joulun tunteen sävyttämä mukava ja leppoisa tuokio.

Jouluisin ajatuksin

Auli

ps. Joulukalenterin kuvat by Ida Bragge

ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet