Joulukalenterin luukku 8: Tuoksujen taikaa

8.12.2015

Hei rakkaat ystävät,

Silloin kun mieheni ja minä olimme nuoria, juuri yhteen muuttaneita, ei meillä ollut juurikaan joulukoristeita. Eikä oikein rahaa niiden hankkimiseenkaan. Niinpä koristelin appelsiinin neilikankukilla ja ripustin sen punaisella nauhalla oviaukkoon roikkumaan. Aina ohi kulkiessa ilmavirta sai appelsiinin levittämään joulun tuoksua.

Hajuaisti on siitä jännä, ettemme voi päättää, käytämmekö sitä vai emme. Se ikään kuin huomaamatta kutittelee esille vanhoja muistoja. En osannut ollenkaan arvata, että neilikka-appelsiini kulhossa veisi minut omaan ensimmäiseen jouluun.

Jouluun liittyy paljon erilaisia tuoksumuistoja. Jokainen meistä varmaan muistaa juuri sisälle kannetun kuusen tuoksun. Mitä tuohon muistoon liittyy? Voit tietoisesti antautua muistelemaan tuoksujen kautta. Kun tunnistat piparin, jouluomenan tai sammutettujen kynttilöiden tuoksun, anna mukavien muistojen nousta tietoisuuteesi. Ja hymyile lempeästi ja kiitollisena muistoillesi. Ne ovat sisäistä rikkauttasi.

Jouluiset tuoksut antavat meille myös hentoisen vinkin, että pysähtyisimme hetkeksi arkikiireistämme ja että tulisimme tietoisiksi hetkestä, jota elämme. Ja sen tehdessämme saatammepa huomata, että juuri tässä hetkessä on jotain samaa kuin muistojen joulussa. Joulun tuoksut kantavat mukanaan joulua.

Jouluisin ajatuksin

Auli

ps. Joulukalenterin kuvat by Ida Bragge

ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet