Joulun hiljaisuus

19.12.2014

Jouluna arki pysähtyy, kiire, stressi ja mielessä taistelevat ajatukset väistyvät. On lupa vain olla. Ja tuossa pysähtymisessä mieli rauhoittuu. Itse koen sen syvänä ja lempeänä hiljaisuutena. Katselen kynttilöitä, kuuntelen joulumusiikkia, tunnen kuusen tuoksun ja pipareiden maun. Ja ajatukset leijailevat hiljakseen ja harvakseen kuin lumihiutaleet pakkasella. Ihmeellinen hiljaisuus sisälläni. Parhaiten sen kuvaa laulu Näin sydämeeni joulun teen. Ja juuri tuon laulun kuvaama avara hiljaisuus on itselleni joulun ydin. Jos mahdollista, kuuntele tuo laulu nyt.

Nyt jouluviikon pyrimme tuomaan JOULUN HILJAISUUDEN elämäämme.

•    Herää viisi minuuttia normaalia aiemmin. Heti noustuasi hiljenny muutaman minuutin ajan.

o    Hiljentymisen aikana voit halutessasi soittaa rauhallista joulumusiikkia.
o    Valitse istumapaikkasi niin, että voit istua selkä suorana ja jalkapohjat tukevasti lattialla. Laske kädet syliisi. Tiedosta kätesi yksi sormi kerrallaan. Tunne myös jalkapohjasi lattiaa vasten. Sulje silmäsi. Tai jos silmien sulkeminen ei tunnu luontevalta, kiinnitä katseesi edessäsi olevaan kukkaan tai kynttilään.
o    Hengitä syvään ja puhalla rauhallisesti ulos. Kuvittele, että ilma virtaa napasi kautta sisään ja ulos. Hengitä vapaasti ja rauhallisesti ilman ponnisteluja.
o    Muutaman minuutin ajan keskity musiikkiin tai hengitykseesi. Mieleesi voi tulla ajatuksia, mutta anna niiden lipua pois omaan tahtiinsa. Ajatukset ovat kuin lumihiutaleita, jotka sulavat pois. Niihin ei tarvitse takertua. Tiedosta vain uudelleen ja uudelleen kätesi tai hengityksesi.
o    Lopeta hiljentyminen sanomalla hiljaa mielessäsi  Kiitos! Kiitos! Kiitos! Avaa rauhallisesti silmäsi ja lähde liikkeelle rauhasi säilyttäen.

•    Jos ympärilläsi touhuaa muita perheenjäseniä ja aamuinen hiljentyminen tuntuu mahdottomalta, kokeile hiljaisuuden mikrohetkiä.
o    Kokeile aamiaispöydässä muutaman hengityksen verran keskittyä vain hengitykseesi.
o    Suorita jokin asia tavallista hitaammin. Nosta esim. kuppi huulillesi tavallista hitaammin tai syö rauhallisesti ja tietoisesti ruokaasi pureskellen.
o    Auttaessasi lapsiasi voit olla tietoinen käsistäsi, lapsen ihon lämmöstä tai hiusten tuoksusta. Tuon pienen hetken maailmassa ei ole muuta. Olet täysin läsnä.
o    Voit myös tietoisesti hiljentää vauhtia. Kävele tai aja autoa rauhallisemmin kuin normaalisti.
o    Pysähdy muutaman kerran päivässä vetämään henkeä oikein syvään ja puhalla ulos pitkään ja rauhallisesti.
o    Huomaa, mitä hyvää tässä hetkessä on. Jos joudut jonottamaan kaupassa tai odottamaan esim. bussia, sen sijaan että tutkisit facebookia tai lukisit uutisia älypuhelimesi kautta, katso, onko ympärilläsi jotain kaunista tai kiinnostavaa. Käytä tuo hetki hyväksesi, hengitä ja nauti elämästäsi.

•    Ja näin joulusuklaan aikaan kokeile ihmeessä myös suklaameditaatiota. (Toki voit tehdä saman meditaation, minkä tahansa syötävän suupalan kanssa.)

Tänään aion kuunnella joululauluja, laittaa seimiasetelman esille ja hiljentyä joulun viettoon. Saatte seuraavan onnellisuusharjoitteen ensi vuoden puolella, perjantaina 2.1.2015. Mutta toki siitä huolimatta onnellisuusharjoitteita voi tehdä. Voit etsiä Ilon ja onnellisuuden kuntosalilta lempiharjoitteesi. Tai mitä jos loisit oman harjoitteen ja kertoisit siitä meille muille?

Ja muistathan, että kaikki ystäväsi ovat myös tervetulleita tekemään onnellisuusharjoitteita Ilon ja onnellisuuden kuntosalille maksutta helmikuun loppuun saakka. Minulla on salainen haave, että joulun aikana jäsenmäärämme tuplaantuisi :-)

Kiitos kiitos kiitos, rakas ystävä, kuluneesta vuodesta!

Kaunista ja rakkaudellista hiljaisuutta jouluusi toivottaen
Auli

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet