Laita hyvä kiertämään

4.9.2015

Hei rakkaat onnellisuusjumppaajat,

Viime viikkoina olen ollut vetämässä ysiluokkalaisille elämäntaitojen tunteja ja olemme paljon puhuneet hyvän tekemisestä muille.

Usein ajatellaan, että auttaessa jotakuta, avun kohde tulee iloiseksi. Ja toki näin onkin. Mutta autetun ilahtumisen lisäksi hyvän tekeminen kasvattaa nimenomaan tekijän onnellisuutta.

Frank Martela kirjassaan Valonöörit toteaa, että hyväntekeminen on yksi psykologisista perustarpeistamme. Voimme hyvin, kun tunnemme toimintamme auttavan muita ja vaikuttavan myönteisesti maailmaan.  Halu ja alttius auttaa muita ovat näkyvissä jo aivan pienillä lapsilla.

Mutta mikä parasta, se vaikuttaa voimakkaasti myös ohikulkijaan, joka nähdessään hyvän teon kokee lämpimiä ja kohottavia tunteita ja tuntee kiitollisuutta elämää kohtaan. Ystävällinen teko kytkee tekijän, kohteen ja sivusta seuraajan hetkeksi yhteen vähentäen siten ihmisten kokemaa erillisyyden tunnetta ja lisäten johonkin suurempaan kuulumisen tunnetta.

Ja kaiken tämän lisäksi hyvät teot leviävät. Tutkimusten mukaan aina kolmanteen polveen saakka. Sekä autettu että hyvän teon silminnäkijä ovat jatkossa taipuvaisempia auttamaan ja tekemään ystävällisiä tekoja muille. Tässä inspiroiva video aiheesta. Uskon vahvasti, että näin pieni teko kerrallaan voimme lisätä hyvää maailmaan.

Eli LAITETAAN HYVÄ KIERTÄMÄÄN ja tehdään pieniä hyviä tekoja koko tuleva viikko.

  • Tee tietoisesti 3-5 pientä hyvää tekoa päivässä.
     
  • Teon kannattaa olla arkirutiineistasi poikkeava, uusi ja erilainen, varsinkin jos muuten jo autat paljon, kuten esim. lasten vanhemmat tekevät.
     
  • Ole hereillä ja katso ympärillesi uusin silmin. Tilaisuuksia tarjoutuu joka puolella. Voit esim. kahvilassa maksaa seuraavan asiakkaan kahvit, jättää kolikon ostoskärryihin, tarjota paikan kassajonossa, viedä leipomiasi pullia naapurille, jättää ystävällisen viestin postinkantajalle, käydä erikseen kiittämässä hyvästä ruuasta tai palvelusta, kannustaa epävarmaa, yllättää yksinasuva piipahtamalla vierailulle, jättää löytäjälle lehti luettavaksi, kutoa turvapaikanhakijalle sukat jne.
     
  • Teon kohde voi olla tietoinen tai tietämätön teostasi. Tärkeää on, että teet hyvät tekosi vapaasta tahdosta, kiitosta odottamatta sekä avun kohdetta kunnioittaen.
     
  • Kirjaa hyvät teot päiväkirjaasi, kalenteriisi tai kännykkääsi. Tai mahdollisesti ota kuva tilanteesta. Ja kerro meille muillekin, mitä teit :-)

Pienetkin hyvät teot voivat hämmästyttävän nopeasti saada aikaan suuria ja pitkäkestoisia muutoksia onnellisuustasossasi. Yllätysten jakamista ei tarvitse rajoittaa vain yhteen päivään tai viikkoon. Onnellisuustasosi kasvaa, mitä pidempään hyviä tekoja jakaa.

Nyt vain tarttumaan tilaisuuksiin!

Antoisaa hyväntekemisen viikkoa sinulle!

Toivottaa Auli, joka ­juuri kävi ostamassa sukkia varten villalankaa.

ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet