Läsnäolohetkiä

5.6.2015

Hei rakkaat kanssatreenaajani,

Tein aamulla oivalluksen sanomalehteä lukiessani. Huomasin, että siirryin mielessäni aina jutun kohteena olevaan paikkaan. Mieleni seikkaili ainakin Kreikassa, Nurmijärvellä, Oulussa ja Pariisissa. En ollutkaan enää keittiöni pöydän ääressä omassa elämässäni, vaan aivan jossain muualla.

Ja mikä harmillisinta, käytin lehden lukemiseen reilun tunnin enkä enää muista läheskään kaikkia hetki sitten lukemiani aiheita. Tajusin, että tuo elämäni hetki valui pois ilman, että itse elin elämääni. En ollut itse läsnä omassa elämässäni. Aika surullista, eikö?

Ja kuinka iso osa päivistä meneekään ilman läsnäoloa. Mieli harhauttaa meidät jatkuvasti irti läsnäolosta. Mietimme tulevaa, päivän aikatauluja, tehtäviämme, ostoslistoja jne. Elämme jo etukäteen lomammekin. Ja hupsista, huomaamme olevamme loman jälkeisissä suunnitelmissa ja kesä on jo ohi. Tai sitten ajatuksemme harhailevat menneessä. Murehditaan lapsuudessa tapahtuneita vääryyksiä, mietitään työkaverin kommenttia, pohditaan eilistä tv-sarjaa…

Ja elämämme kulkee koko ajan vieressämme. Emmekä me sitä huomaa.

Paitsi jos tietoisesti päätämme haastaa mielemme toimintatavan. Paitsi jos tietoisesti tuomme mielemme tähän hetkeen. Tähän ainoaan hetkeen, jossa voimme elää omaa elämäämme ja jossa voimme olla läsnä omassa elämässämme.

Tulevalla viikolla haastamme mielemme ja lähdemme harjoittamaan PIENIÄ LÄSNÄOLOHETKIÄ. Koska mielemme toimintatavat ovat erittäin vahvoja ja hyvin juurtuneita, niinpä emme yritäkään kertaloikalla kokoaikaiseen läsnäoloon. Ja sitä paitsi, koska voimme olla läsnä vain tässä hetkessä, hetki kerrallaan, niinpä elämämmekin muodostuu toinen toisiaan seuraavista hetkistä. Ei ole muuta kuin tämä hetki.


Kuva by Olga Lendichenko

Valitse jokin seuraavista harjoitteista:

  • Tietoinen hengittäminen: Muutaman kerran päivässä pysähdy seuraamaan hengitystäsi. Voit aamulla heti sängystä noustuasi hengittää muutaman kerran syvään ja rauhallisesti. Aina ulos astuessasi hengitä syvään ja aisti ilman virtaaminen sieraimissasi tai huulillasi. Ja kiireen tai stressin yltyessä, hengitä tietoisesti. Tietoinen hengittäminen on nopein tapa tulla läsnä olevaksi tähän hetkeen. Osallistujaksi omaan elämäänsä. 
     
  • Tietoinen tervehtiminen: Ole hetki läsnä tervehtiessäsi kohtaamiasi ihmisiä. Tervehdi pysähtyen, silmiin katsoen ja hymyillen. Tiedosta, että nyt edessäni on juuri tuo ihminen ja tervehdin juuri häntä toivoen hänelle hyvää. Ole läsnä yhden hymyn ja hengityksen ajan.
     
  • Käsien tiedostaminen: Pysähdy muutaman kerran päivän aikana tiedostamaan kätesi. Missä ne ovat juuri nyt? Mitä ne koskettavat? Mitä ne tekevät? Miltä ne tuntuvat tai näyttävät? Sinun kätesi, kuinka paljon ne tekevätkään sinun eteesi. Mitä jos kiittäisit käsiäsi? Voit vaikka pikkuisen kehua niitä. Tai antaa niille läsnä olevan käsivoiteen levityksen.
     
  • Tule tietoiseksi aisteistasi: Mitä kuulet juuri nyt? Mitä näet? Mitä tunnet ihollasi? Mikä maistuu hyvältä? Huomaatko erilaiset maut? Millaisia tuoksuja on ympärilläsi? Aisti ympäristösi kaikilla aisteillasi.
     
  • Tee tietoinen kävely: Kävellessäsi hetken ajan tiedosta, miten jalkapohjasi kohtaavat alustan. Miltä alusta tuntuu? Mikä kohta jalkaasi osuu maahan ensin? Tunnista jalkapöydän ja nilkan liike. Siirry sitten tunnistamaan polvien ja lonkkien liikkeet. Miten kädet heiluvat? Minkälainen on ryhtisi? Miten hengität?
     
  • Läsnäoleva kuuntelu: Keskustellessasi jonkun kanssa, pysähdy tietoisesti kuuntelemaan. Hengitä syvään ja vain kuuntele. Kuuntele ilman seuraavan kommentin valmistelua tai vasta-argumentin muodostamista. Hengitä ja kuuntele. Ja saatat hämmästyä, miten paljon kuulet sanojen takaa ja miten erilaisen ymmärryksen tason läsnäolo tuo. Kun olet läsnä, kuulet sydämelläsi.

Läsnäolo on onnellisuudelle välttämätöntä. Voimme tuntea iloa ja onnellisuutta vain tässä hetkessä. Tunteet koetaan vain nyt.

Ja kuten hyvä ystäväni, läsnäolonlähettiläs Jonna Huomo usein muistuttaa: Elämä on nyt!
Eletään jokainen elämäämme! Hetki kerrallaan!

Lämpimin ajatuksin

Auli

 

 

 

 

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet