Tulkitaan uudella tavalla -leikki

7.11.2014

Hei rakkaat onnellisuusjumppaajat,

Tänään aikaisin aamulla heräsin tekstiviestiin, jossa peruttiin tämän päivän ainoa tapaamiseni. Vielä unisena tajusin, että sekä minulla että miehelläni oli mahdollisuus vapaapäivään. Ja koska tulevana viikonloppuna joudumme heräämään aikaisin mieheni opiskelupäivien takia, päätimme pitää tänään sunnuntain. 

Niinpä olemme nukkuneet pitkään, syöneet aamupalan pitkän kaavan mukaan kynttilän palaessa ja venyneet pyjamissa lukemassa lehteä. Minä otin pyhäpäivän teekuppini ja mieheni jopa kaivoi Yle Areenasta sunnuntaiaamun radio-ohjelmat aidon tunnelman luomiseksi. Ja toden totta, perjantaista huolimatta meillä on ollut ihana sunnuntai.


Positiivisen psykologian tutkimuksista tiedetään sen, miten suhtaudumme asioihin ja miten tulkitsemme elämässämme tapahtuvia juttuja, vaikuttavan meidän tunteisiimme. Muuttamalla näkökulmaa ja tulkintaa positiivisemmaksi, voimme tuntea olomme paremmaksi ja onnellisemmaksi. Asian uudelleen tulkinta pakottaa meidät pysähtymään ja tekee meidät myös tietoisemmaksi. Se tuo meidät läsnä olevammaksi omaan elämäämme, siihen hetkeen, jotta juuri elämme. Ja perjantain tulkitseminen sunnuntaiksi lisäsi elämääni myös hauskuutta ja leikkisyyttä.

Mitäpä jos tulevalla viikolla LEIKITTÄISIIN UUDELLA TAVALLA TULKITSEMISTA.

•    Mitäpä jos aloittaisit aamusi juuri sellaisena henkilönä kuin olet aina halunnut olla? Itse haluaisin olla levollinen, lempeä, ymmärtävä ja kuitenkin aikaansaava. Minkälainen sinä haluaisit olla? Mitä ominaisuutta sinä haluaisit lisää aamuihisi? Tämän viikon ajan kuvittele, että sinulla on jo se. Ja huomaa, miten aamusi muuttuvat.
•     Mitäpä jos pyhäposliinisi ja kristallilasisi saisivatkin tällä viikolla uuden elämän arkiaamujen sulostuttajina? Mitäpä, jos ne eivät olisikaan vieraita, vaan juuri sinua varten? Tämän viikon ajan olet kaiken hyvän arvoinen.
•    Mitä muita arkirutiinejasi voit tehdä eri tavalla? Miten muuttaisit niitä niin, että saisit niistä enemmän iloa? Voisiko esim. tavallisesta automatkasta töihin tehdä mielenkiintoisemman kuuntelemalla äänikirjaa? Tai mitäpä jos bussimatkalle tekisit onnellisuusbiisilistan kuunneltavaksesi? Tai jos tykkäät katsella kanssamatkustajia, jospa keksisit heille ihan uudenlaiset ja mielenkiintoiset tarinat? Tällä viikolla rutiinisi voivat muuttua uusiksi ja innostaviksi asioiksi.
•    Hyödynnä leikkisyyttä elämässäsi tapahtuvien asioiden tulkinnoissa. Esim. pöydälle kaatunut kahvi voisi olla vaikkapa kahvipisaroiden iloinen seikkailu. Tai kahvilandian järvi, jolle kohta pikkuiset kahvilandian asukkaat lähtevät seilaamaan leivänmurulla. Tai peili, jonka pinnasta voi nähdä ihmeellisiä heijastuksia. Tai ikkuna hyvän haltiattaren maailmaan…
•    Kokeile, miten monella tavalla voit saman asian tulkita. Esim. ystävän ollessa myöhässä tapaamisestanne, miten monta hyvää ja positiivista tulkintaa ehdit keksiä ennen hänen ilmestymistään.

Näkökulman vaihtamisen taito on keskeinen osa elämisen taitoa ja onnellisuutta. (Lue lisää.) Ja siihen yhdistettynä leikkisyys kutkuttaa mielikuvitustamme ja luo uusia näköaloja marraskuun pimeinä päivänäkin.

Iloista ja leikkisää viikkoa toivottaen
Auli

Kommentoi   (0) Kommentit

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.




Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Tervetuloa Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Ilon ja onnellisuuden kuntosalin tavoitteena on tukea säännöllisessä mielen jumppaamisessa ja onnellisuuden harjoittamisessa. Vain säännöllisesti ja tietoisesti onnellisuutta harjoittaessa opimme hallitsemaan mieltämme siten, että onnellisuuden valitseminen on mahdollista kussakin hetkessä. Oleellista on itse hallita mieltään, eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje


Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle tiedon viikottaisista harjoitteista, sekä muista ajankohtaisista asioista.

* merkityt kentät ovat pakollisia

Aiemmat onnellisuusharjoitteet