http://www.iloversum.fi/files/kuntosali/joulurauhaa_640x640.jpg

Joulutervehdys

Joulutervehdys

Jouluinen tervehdys Espoosta!

Valittelin muutama päivä sitten puolisolleni Tommille, että mistä ihmeestä kirjoitan joulukirjeen, kun elämässämme ei ole tapahtunut mitään sen suurempaa kuluneena vuonna. Tommi totesi, että voihan kirjeen aiheena olla tavallisuuden ylistys – Niinpä.

Usein kuulumisia vaihtaessamme kerromme huippuhetkistä tai jostain erityisestä tai erilaisesta. Harvemmin pysähdymme katsomaan elämäämme arjen keskellä. En ole kuullut kenenkään hehkuttavan aamupalaansa, jonka on jo vuosikausia syönyt samanlaisena. Tai saavan kiksejä arjessa toistuvista tavallisista touhuista.

Kuitenkin rutiineilla ja toistuvalla tavallisuudellakin on paikkansa. Kun asioita ei tarvitse joka kerta päättää ja tehdä uusia valintoja, se säästää paljon energiaa. Rutiinit luovat myös turvallisuuden tunnetta. Ja nuo arkiset, harmaat, lähes huomaamattomat touhut ja tavat ovat usein niitä, joita eniten kaipaamme, jos ne menetämme. Kerran kysyin Tommilta, miksi hän joka päivä menee toimistolle, vaikka hän voisi välillä tehdä töitä etänä kotoa käsin. Hän vastasi, että hän menee siitä ilosta, että on paikka, jonne mennä. Työttömyysajan jälkeen perustelu tuntui ihan järkeenkäyvältä.

Mitä sitten kirjoittaisin meidän tavallisesta arjesta? Yksi varmaan tavallisimpia asioista on katsoa yhdessä televisiota, ja erityisesti uutiset. Siinä ei ole mitään hohdokasta, mutta jotenkin se vaan tuntuu kodikkaalta, kun toinen vieressä kommentoi maailman tapahtumia. Kaikessa arkisuudessakin olemme siinä yhdessä saman äärellä.

Myös aamun teehetket ovat arvokkaita. Itse juon ensimmäisen kupillisen heti ylös noustuani. Tuo kupillinen merkitsee minulle hidasta heräämistä, aamun rauhasta nauttimista. Tommi ottaa joka aamu termosmukillisen teetä autoon töihin lähtiessään. Kuuma tee aamuruuhkassa hörpittynä on arjen luksusta.

Tavallinen rutiini arjessamme on myös lähtövilkutus. Kun toinen lähtee aamulla, kotiin jäävä vilkuttaa työhuoneeni ikkunasta lähtijälle. Tapa ja rutiini, mutta todella merkityksellinen. Ja erityisen tärkeä, jos on ollut jotain erimielisyyksiä. Rutiini auttaa kaivamaan esiin paljon puhutun tahdon rakastaa.

Luin juuri erästä onnellisuustutkimusta, jossa kysyttiin saattohoidossa olevilta, mistä heidän on vaikeinta luopua. Mitä he haluaisivat vielä kokea? Ylivoimaisesti yleisin tarve oli saada viettää vielä hetki läheisempien kanssa.

Arjessa elämme lukemattomia hetkiä rakkaimpiemme kanssa, pieniä, tavallisia tuokioita. Hetkiä, joita emme juuri huomaa. Kunpa noina hetkinä muistaisimme, että yksikään hetki ei koskaan palaa. Myöhemmin muistelemme kullanhohtoisina hetkiä, joita emme saa enää takaisin. Lapsuuden kesäaamu, kun hain lehmiä aamukasteiselta niityltä. Kummitytön käsi kädessäni lyhyellä matkalla postilaatikolle. Äidin hymy hattukaupassa vain viikko ennen hänen kuolemaansa… Ihan tavallisia hetkiä tapahtuessaan, mutta niin arvokkaita nyt. Hetkiä, jotka eivät koskaan palaa.

Kun oivallamme hetkien ainutlaatuisuuden, arjesta tulee pyhää. Jokainen hetki on mahdollisuus arvostaa omaa elämäänsä ja rakkaita ihmisiä lähellä ja kauempanakin. Kun pyhitämme arjen, siinä säteilee elämämme aitous ja kauneus.

Joulu on meille muistutus juuri tuosta. Antakaamme joulumielen ohjata meitä rakastamaan ja olemaan kiitollisia myös pienistä, tavallisista hetkistä pitkin vuotta; kullanarvoisista, ainutlaatuisista arkihetkistä.

Rakkaudellista joulumieltä toivottaen      Auli ja Tommi

Usein kuulumisia vaihtaessamme kerromme huippuhetkistä tai jostain erityisestä. Harvemmin pysähdymme katsomaan elämäämme arjen keskellä. Kuitenkin nuo arkiset, lähes huomaamattomat touhut ja tavat ovat usein niitä, joita menetettyämme eniten kaipaamme.