http://www.iloversum.fi/files/blogi/hevoskastanja.jpg

Uskomuksia hevoskastanjan kukkiessa

Uskomuksia hevoskastanjan kukkiessa

Käpylässä tänään ajellessani huomasin hevoskastanjapuiden kukkivan. Ja samassa hetkessä olin siirtynyt muistoissani Pariisiin ja vuoteen 1986, jolloin olimme siellä kurssimatkalla. Juuri silloin siellä kukkivat minulle aivan oudot ja eksoottiset hevoskastanjapuut. Pohjoisesta Suomesta kotoisin olevana en tiennyt tuollaisia puita edes olevan olemassa ja muistan, miten ihastelin niitä. Vieläkin yhdistän niiden kukinnan tuohon matkaan.

Silloin nivelreumani takia lonkkani olivat todella huonossa kunnossa, joten olin käyttänyt liikkumiseen jo useamman vuoden ajan kainalosauvoja. Kun pohdin mahdollisuuttani osallistua kurssimatkalle, ystäväni Sirkku tarjoutui minulle avustajakseni yhdellä ehdolla: minun tulisi hankkia apuvälinelainaamosta pyörätuoli matkan ajaksi. Hetkinen hetkinen hetkinen, huusi mieleni, minähän pystyn vielä liikkumaan sauvoilla! Pärjäisin kyllä kainalosauvoillani – ainakin kuvittelin niin tajuamatta laisinkaan, kuinka iso pitäjä ja paljon askelia Pariisiin mahtuu.

Pärjäämisen pakko oli valtava kynnys ylitettäväksi. Olin onnistunut linkittämään oman arvoni hampaat irvessä eteenpäin raahautumiseen. En antaisi periksi, ennen kuin olisi ihan viimeinen pakko. Toteutin kainalot hiertyneenä vanhaa sanontaa ´Kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat´. Ja olin omaksunut tuon sanonnan viestin kirjaimellisesti luita ja niveliäni myöten.

Kirkkaamman kruunun loisteen lisäksi minut oli sokaissut uskomus, että kuka pyörätuoliin kerran joutuu, ei ikinä siitä enää nouse. Minulle piti vääntää tukevasta rautalangasta, ellei peräti takoa päähäni lattaraudasta, että pyörätuoli on apuväline, siis a-p-u-väline, joka on tarkoitettu käyttäjänsä avuksi. Ja käyttäjä voi itse päättää, milloin hän käyttää apuvälinettä elämäänsä helpottaakseen ja milloin ei. Pyörätuolilla voi siis ihan hyvin työnnättää itsensä ravintolan terassille ja halutessaan itse kävellä siitä sisälle. Siitä on myös lupa nousta ylös.

Kun sitten ensimmäisen kerran istahdin pyörätuolin kyytiin, ihan nauroin ääneen ilosta ja helpotuksesta. Liikuin eteenpäin ilman ponnistelua, ilman minkäänlaista kipua ja ilman pärjäämisen ja jaksamisen vaatimustani. Voiko elämä olla näin helppoa!!! Ja pääsin puistoihin, metsäteille ja moneen muuhun paikkaan, joihin en ollut enää aikoihin päässyt eli kotoinenkin elämänpiirini laajeni huomattavasti. Ja kun askeleitteni sijaan pystyin keskittymään ympärillä olevaan näkymään, elämäni muuttui monin verroin kauniimmaksi ja nautittavammaksi. Puhumattakaan Pariisin kauneudesta ja kurssimatkamme hauskuudesta.

Joskus meidät erottaa elämän kauneudesta ja suloisuudesta muutama pinttynyt uskomus. Olen todella kiitollinen Sirkulle, joka laittoi minut kohtamaan nuo rajoittavat käsitykseni ja muuttamaan ne itselleni helpommiksi.  Ja toki, vaikka pyörätuoli on aivan mahtava apuväline, olen suunnattoman kiitollinen Pariisin matkan jälkeen saamilleni tekonivelille, jotka ovat auttaneet minua nauttimaan ja iloitsemaan myös kävelemisestä.

Käpylässä tänään ajellessani huomasin hevoskastanjapuiden kukkivan. Ja samassa hetkessä olin siirtynyt muistoissani Pariisiin ja vuoteen 1986, jolloin olimme siellä kurssimatkalla. Juuri silloin siellä kukkivat minulle aivan oudot ja eksoottiset hevoskastanjapuut.