Jälleen yksi päivä, jolloin jouduit unohtamaan itsesi? Ja oman onnellisuutesi?
Niin monta asiaa mielen päällä, ettei puhettakaan, että siinä ehtisi ajatella itseään. Tai omaa onnellisuuttaan. Kunhan vaan kaikesta selviäisi kunnialla. Mutta olisihan se ihana, jos joskus olisi aikaa itselle.
Kiireenkin keskellä yrität huolehtia itsestäsi. Pyrit toteuttamaan neuvoja ja ohjeita, miten voida paremmin ja olla onnellisempi. Unelmoit elämästä, jossa mielenrauha ja onnellisuus olisi pysyvää.
Periaatteessa osaatkin olla onnellinen. Mutta muutama poikkipuolinen sana läheiseltä tai jokin muu vastoinkäyminen, niin yhtäkkiä olosi on surkea. Uskot, että jos sinulla vain olisi parempi itsetunto tai osaisit olla armollisempi itsellesi, niin elämä tuntuisi helpommalta ja keveämmältä.
Voisihan sitä aloittaa uuden harrastuksen tai tavata ystäviä, mutta jotenkin ei vaan jaksa. Olo on kuin nuutuneella kukalla. Asiat ovat periaatteessa ihan hyvin, mutta jotain puuttuu. Kunpa vain tietäsi, mikä.
Auli Malimaa, onnellisuusvalmentaja sekä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin vetäjä:
Tuttuja ajatuksia ja tunteita myös minulle
Aina ei elämä mene, niin kuin toivoisi tai haluaisi. Mutta haastavissakin tilanteissa voimme tehdä hyviä, onnellisuuttamme helpottavia päätöksiä. Itselleni yhden näistä elämäni tärkeistä päätöksistä tein nuorena kuultuani sairastavani nivelreumaa. Päätin, että minusta ei tule koskaan katkeraa.
Elämän haasteissa, alakulon syövereissä olen muistanut tuon päätöksen.
– Se on saanut minut etsimään keinoja, joiden avulla voisin nousta alakulon suosta ja edetä taas kohti parempaa oloa.
– Se on saanut minut kiinnostumaan mahdollisuuksistamme vaikuttaa mieleemme ja tunteisiimme sekä tutustumaan itseeni ja minuuteeni.
– Se on saanut minut opiskelemaan, miten voisin olla onnellisempi.
Elämäni aikana olen lukenut kymmeniä ja kymmeniä erilaisia oppaita ja kirjoja sekä käynyt lukuisia kursseja. Olen opiskellut positiivista psykologiaa ja valmistunut onnellisuusvalmentajaksi.
Hyviä ja tutkittuja keinoja onnellistua on paljonkin. Jopa niin paljon, että välillä on vaikea nähdä metsää puilta. Kaikkien yksittäisten keinojen ja erilaisten onnellisuuksien seassa kokonaiskuva usein on unohtunut. Yksittäiseen reimariin tarttuminen elämän merellä ei paljon lohduta, jos merikortti on hukkunut tai sumu peittää näkyvyyden.
– Olen oppinut, että onnellisuus ei ole tikapuut eikä onnellisuutta opita kuin pyörällä ajamista.
– Onnellisuudelle antaudutaan, sillä jokaisella meistä on kyky onnellinen.
Helpommin sanottu kuin tehty, saatat ajatella. Niin ajattelin minäkin. Kunnes oivalsin, miten onnellisuus liittyy minuuteen ja minuuden eri tasoihin. Olemme eri tavoin onnellisia minuutemme eri tasoilla. Ja jokainen on onnellinen omalla tavallaan.
Siksi matka minuuteen on matka onnellisuuteen. Siksi Aikaa itselle ei ole turha toive.
Jotta sinun ei tarvitsisi suunnistaa sumussa, kokosin Portti onnelliseen minuuteen -verkkokurssille selkeät askelmat, joiden avulla sinä löydät oman polkusi parempaan oloon sekä porttisi onnelliseen minuuteesi.
Onnellinen minuus, onko se mahdollista?
Tiedän, että minkäänlainen oppi tai oivallus ei suojaa meitä elämän haasteilta, ei pieniltä pettymyksiltä eikä suurilta suruilta. Tärkeintä kuitenkin on, että uskallat sukeltaa omaan itseesi ja tutkia, mitä sinun onnellisuutesi on ja minkälaista se on minuutesi eri tasoilla.
Kun opit pitämään portin auki onnelliseen minuuteen, vastoinkäymisten keskelläkin voit luottaa, ettei onnellisuus ole mihinkään kadonnut. Kun annat itsellesi luvan olla onnellinen, niin voit siirtyä onnelliseen minuuteen milloin tahansa.
Koska kyseessä ja keskipisteenä on sinun onnellisuutesi, niin toivotan sinut tervetulleeksi Portti onnelliseen minuuteen -verkkokurssille, jonka jälkeen…
-> Käsityksesi onnellisuudesta on selkiintynyt.
-> Tunnistat minuutesi eri tasot sekä ymmärrät niiden vaikutuksen itsetuntoosi ja onnellisuuteesi.
-> Tunnistat erilaisia onnellisuuksia itsessäsi sekä oivallat eron vaihtelevan ilon ja pysyvän mielenrauhan välillä.
-> Osaat vapautua onnellisuuttasi syövistä peruspeloista.
-> Tunnistat alitajuisen onnellisuussopimuksesi rajoittavat reunaehdot.
-> Osaat luoda sinua paremmin palvelevan onnellisuussopimuksen itsesi kanssa.
-> Osaat tietoisesti vahvistaa onnellisuuttasi lisääviä tekijöitä.
-> Osaat kytkeytyä mielenrauhaasi ja onnelliseen minuuteesi aina halutessasi.
-> Kaikki aika on aikaa itsellesi.
Mitä Portti onnelliseen minuuteen -verkkokurssi EI lupaa
– Kurssi ei lisää epämääräistä ja vaikeasti hallittavaa vaaleanpunaista höttöonnellisuutta elämääsi,
-> vaan tekee mielesi maisemasta kirkkaan ja selkeän, jolloin osaat itse navigoida onnellisuuspurttasi elämäsi merellä.
– Kurssi ei lupaa poistaa elämässäsi eteen tulevia haasteita ja karikoita,
-> vaan auttaa sinua tyynesti ja luottavaisesti navigoimaan myös haasteiden keskellä tietäen, että onnellisuutesi on aina olemassa.
– Kurssi ei lupaa, että tästä eteenpäin koet vain iloa ja onnellisuutta,
-> vaan se auttaa sinua rohkeasti katsomaan oman mielesi toimintaa ja tukee sinua harjoittamaan onnellisuutta tietoisesti, rehellisyyteen ja aitouteen perustaen myös haastavina hetkinä.
– Kurssi ei tee sinusta onnellista,
-> vaan auttaa sinua ymmärtämään omaa onnellisuuttasi ja tarjoaa keinot, joilla voit itse vapauttaa itsesi olemaan tyyni, luottavainen ja onnellinen. Aina niin halutessasi.
Tämä kurssi sopii sinulle
– Jos kaipaat itsellesi parempaa, onnellisempaa oloa.
– Jos olet ihmetellyt, miksi pysyvää onnellisuutta on niin vaikea saavuttaa.
– Jos onnellisuus tuntuu sinusta epävarmalta ja sattumanvaraiselta.
– Jos haluat päästä eroon peloistasi olla onnellinen.
– Jos haluat ymmärtää, miksi kaikesta hyvästä huolimatta elämä tuntuu tyhjältä eikä olosi ole onnellinen.
– Jos haluat antaa itsellesi mahdollisuuden olla aito, onnellinen itsesi.
– Jos haluat rakentaa vahvemman yhteyden onnellisuuteesi.
– Jos olet jo onnellinen, mutta haluat ymmärtää selkeämmin onnellisuuden ja minuuden suhdetta.
Jos joku yllä mainituista lauseista sopii sinuun, niin tämä kurssi on tehty sinua varten.
Portti onnelliseen minuuteen -verkkokurssi 2.4.-11.5.2017
Kurssi kestää 6 viikkoa. Se koostuu kuudesta eri teemasta 12 oppisisältöön jaettuna. Saat aina sunnuntaisin ja torstaisin juuri sopivan määrän kurssimateriaalia kerrallaan.
Kurssimateriaali koostuu valmennusvideoista ja -teksteistä sekä valmentavista että rentouttavista harjoitteista. Lisäksi saat vinkkejä syventävään materiaaliin ja tiedot tieteellisistä lähteistä. Kurssin materiaali on käytössäsi 15.8.2017 saakka, joten voit kerrata aihepiirejä tai palata sen harjoitteisiin vaikka kesälomallasi.
Valmentavien harjoitteiden avulla teet matkan minuuteesi ja pääset askel askeleelta tutustumaan syvemmin onnellisuuteesi. Harjoitteet ovat aidosti aikaa itsellesi. Joten voit tehdä harjoitteet, milloin sinulle parhaiten sopii. Voit jättää harjoitteita välistä ja poimia niistä vain itsellesi ajankohtaisimmat. Saat käyttöösi myös kuunneltavia hiljentymis- ja hengitysharjoitteita, joiden avulla rentoutat mielesi aina halutessasi.
Kurssilaisten yhteisellä keskustelupalstalla voit jakaa omia ajatuksiasi ja huomioitasi, oppia muiden kokemuksista sekä kannustaa ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa. Yhteisöllisyys on yksi onnellisuuden tärkeistä tekijöistä. Sitä kannattaa hyödyntää.
Onnellisuuspäiväkirjaasi tekemäsi tehtävät tulevat toimimaan oppaanasi myöhemminkin elämässäsi.
Kurssi alkaa 2.4.2017. Ennakkotehtävät ovat käytössäsi jo nyt.
Ilmoittautuminen on avoinna 5.4.2017 saakka.
Kurssin vetäjänä on Auli Malimaa, Onnellisuus- ja Elämäntaidonvalmentaja, Vuorovaikutuskouluttaja, FM sekä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin perustaja ja vetäjä.
Kurssia varten tarvitset
– Vihkon tai kirjasen, jossa tyhjät valkoiset sivut.
– Kynän sekä värejä, jotka voivat olla väriliituja, vesivärejä, tusseja tms.
– Hieman aikaa itsellesi.
Kurssin hinta vain 59€ (sis. alv 24%)
Täysi tyytyväisyystakuu 7 päivää kurssin alkamisesta!
Miten pääset mukaan?
Paina allaolevaa Kiitos kyllä -ilmoittautumisnappia, josta pääset maksamaan kurssin verkkopankissa.
Mikäli haluat maksaa luottokortilla, maksa klikkaamalla TÄSTÄ.
Voit maksaa kurssimaksun myös kahdessa erässä luottokortilla TÄSTÄ.
Maksun jälkeen saat kirjautumisohjeet sähköpostiisi. (Huom! Jos käytät gmail-osoitetta, tarkista Sosiaaliset verkostot ja Tarjoukset -osio, meilit saattavat mennä sinne!)