Kuinka usein kaipaankaan ylimääräistä tuntia arkeeni. Ehtisi kerrankin tehdä kaikki, kunnolla ja kiireettömästi loppuun saakka. Kuvittelen mielessäni, kuinka tuo ylimääräinen tunti tekisi minusta tehokkaamman ja aikaansaavemman. Ja levollisemman ilman päässäni pyörivää Pitäisi vielä -listaa.
Ylimääräinen tunti tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta. Kaikkihan sen ymmärtää, ettei aikaa voi taikoa mistään lisää. Vai voiko?
Muutama päivä sitten olimme lähdössä viikonlopun viettoon ystäviemme mökille, joka on lauttamatkan takana. Koska lauttoja liikkuu harvakseen, olimme jo etukäteen selvittäneet lautan lähtöajat. Laskimme, että ehtiäksemme kolmen lautalle meidän pitäisi lähteä liikkeelle mielellään puolilta päivin, viimeistään puoli yksi.
Jos aivoilleni antaa takarajan, ne pitävät ikivä kyllä tarkasti huolen, että takarajasta tulle h-hetki. Vaikka kuinka tiukasti tein töitä aamupäivän ja ihan pusersin itsestäni kaikki tehot irti, pääsimme lähtemään vasta puoli yksi.
Ja kuinka ollakaan, moottoritiellä ollessamme hyvässä 120:n vauhdissa alkoi sataa kaatamalla. Vettä tuli enemmän kuin autonpesukoneessa. Osa tiellä liikkujista pysähtyi tienposkeen odottamaan parempaa hetkeä. Me jatkoimme eteenpäin, mutta jouduimme lopulta hidastamaan vauhtimme neljän-viidenkympin mateluksi. Tuokion kuluttua totesimme, ettemme enää ehtisi kolmen lautalle. Ja seuraava lähtisi puolitoista tuntia myöhemmin.
Ta-da-daa! Siinä se oli. Ylimääräinen tunti. Ja samalla hetkellä aamupäivän aikana kiristyneet hermoni sulivat, ärtymys ja stressi haihtuivat pois. Mitäpä jos poikkeaisimme matkalla johonkin kivaan paikkaan teelle tai syömään jotain? Tai pysähtyisimme meren rannalle? Tai kävisimme laiturilla ihastelemassa veneitä? Ihan vain nauttisimme kauniista kesäpäivästä?
Ah, mikä ihana lomafiilis tuohon tuntiin sisältyikään. Aamupäivän eteenpäin kurkottavasta kiireestä olin antautunut tuolle hetkelle, täysin rentoutuneena ja läsnä olevana. Tuon yhden ylimääräisen tunnin jälkeen tuntui kuin olisin ollut lomalla jo pitkään. Olo oli levollinen ja levännyt.
Voisiko tuon ylimääräisen tunnin ihmeen siirtää arkeen? Yksi tunti päivässä – tai edes viikossa – mahdollisuudelle tehdä jotain yllättävää, poiketa johonkin, katsella uteliaana ympärilleen tai vaikka vain hengittää rauhassa. Ja ottaa vastaan se, mitä elämä tuo ilman suunnitelmia ja tavoitteita.
Ylimääräisen tunnin satoa: meitsie meistä
