Hei rakas ystävä,
Viime viikolla muistelimme kuluvan kesän onnellisia hetkiä ja saatoimme nauttia jo menneistä tapahtumista uudelleen. Nyt on tarkoitus suunnata katse tulevaisuuteen, sillä onhan lomilta arkeen palatessamme edessä tavallaan aina uusi alku. Aivan kun lapsena alkoi uusi kouluvuosi, meillä aikuisillakin on tapana katsoa tässä vaiheessa eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia.
Tulevaisuuteen liittyy monia myönteisiä, hyvää tekeviä tunteita. Voit tuntea toiveikkuutta ja olla optimistinen niin pieniä asioita kohtaan, kuten tulevasta tehtävästä suoriutuminen, kuin suuria ja laajoja kokonaisuuksia kohtaan, esim. koko ihmiskuntaan liittyen. Voit myös kokea suurta luottamusta, että kaikki järjestyy. Voit jopa tuntea varmuutta esim. omaan elämänpolkuusi liittyen.
Näitä tunteita voi vahvistaa harjoittamalla unelmointia. Vain meillä ihmisillä on kyky ajatella tulevaa ja luoda mielikuvia siitä. Sitä kannattaa hyödyntää. Tutkimusten mukaan toiveikkuutta ja optimismia kannattaa harjoittaa, sillä se nostaa mielialaa ja vireystilaa, lisää itsetuntemusta ja tekee ihmisestä aloitteellisemman, vahvemman ja sinnikkäämmän. Unelmoidessa ja ajatellessa optimistisesti tulevaisuutta voidaan havaita asioita, jotka antavat suuntaa ja selkeyttä tulevaisuudelle. Toiveikkaat ajatukset voivat myös muuttua itseään toteuttaviksi ennusteiksi.*
Tiedän, että perinteisesti meitä ei todellakaan ole kannustettu unelmoimaan. Eikä nytkään ole tarkoitus huijata itseään uskomaan, että kaikki unelmoimamme asiat toteutuisivat. Kuitenkin unelmointi tekee tosi hyvää. Sillä antaessasi itsellesi luvan unelmoida, lähdet kuulemaan ideoita ja ajatuksia, jotka nousevat suoraan olemuksesi ytimestä, sydämestäsi. Unelmissasi puhuu aidoin itsesi. Olet yhteydessä todelliseen minääsi. Ja tätä yhteyttä kannattaa vaalia ja vahvistaa.
Niinpä tulevan viikon onnellisuusharjoitteena on PARAS MAHDOLLINEN TULEVAISUUS.
Ota itsellesi noin puoli tuntia omaa aikaa ja sulje silmäsi. Hengitä rauhassa syvään ja lähde miettimään, minkälainen voisi olla juuri sinun paras mahdollinen tulevaisuus. Voit auttaa unelmointia kysymällä itseltäsi, mitä kaipaat. Voit myös kysyä nuoremmalta itseltäsi, mistä unelmoit lapsena ja nuorena. Voit myös täydentää uudelleen ja uudelleen lausetta ”Parhaassa mahdollisessa tulevaisuudessani…”
Kuuntele rauhassa, mitä sydämesi sinulle kertoo. Muista, että unelmien ei tarvitse toteutua, joten voit unohtaa rajoitukset ja järkevyyden vaatimukset. Joten anna unelmiesi kasvaa ja lähteä lentoon. Halutessasi voit jopa muuttaa niitä matkan varrella. Mielessäsi näe tuo tulevaisuus kuin yksityiskohtia täynnä olevana filminä parhaasta mahdollisesta tulevaisuudestasi.
Kun olet mielikuvissasi luonut parhaan mahdollisen tulevaisuuden, ota esille onnellisuuspäiväkirjasi tai kynä ja paperia. Ja kirjoita mielikuvasi ja unelmasi muistiin. Tämä on tärkeä vaihe, sillä kirjoittamalla tuot parhaan mahdollisen tulevaisuuden näkyväksi ja teet siitä konkreettisemman. Ja kirjoittaminen voi vielä jäsentää mielikuvaasi ja tuoda uusia ajatuksia ja ideoita esille.
Tulevan viikon ajan palaa joka ilta kirjoituksesi äärelle ja jatka hetken ajan tulevaisuutesi muotoilua. Voit myös piirtää tai etsiä kuvia tukemaan mielikuvaasi.
Viikon lopulla kysy itseltäsi sekä kirjoita muistiin, mitä opit tai oivalsit harjoitteesta tai itsestäsi. Löydätkö mielikuvastasi jotain, jota voisit jo toteuttaa? Mikä voisi olla ensimmäinen pienenpieni askel siihen suuntaan?
Antoisia ja onnellisia hetkiä sinulle parhaassa mahdollisessa tulevaisuudessasi.
Lämpimin terveisin
Auli
*Lähde: Lyubomirsky Sonja, 2007, Kuinka onnelliseksi?
Lue lisää myös Rick Hanson, 2011, Kehitä Buddhan aivot
ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.