Onnellisuus on yksi ihmisen perustarpeista. Jokainen sen tietää ja tuntee, mutta määritellessä se ikään kuin livahtaa käsistä. Mitä onnellisuus on minulle? Minkälainen on minun onnellisuuteni?
Onnellisuuteni on
– Elokuvahetki rakkaan kanssa.
– Lapsen hymy ja luottavainen katse.
– Vilkutus ikkunan läpi rakkaalle.
– Lintujen laulu aamuisin.
– Kypsän viljan tuoksu.
– Kukkien terälehtien kauneus.
– Iloinen musiikki.
– Kuppi teetä portaalla istuen.
– Liikkeen sulavuus tanssissa.
– Ystävän kanssa nauraminen.
– Olkapää, jota vasten itkeä.
– Jostain asiasta innostumista.
– Ja onnistumista. Erityisesti, kun voi auttaa toista onnistumaan.
– Tunnetta, että käytän hyvin ja täydesti omaa potentiaaliani.
Viljapelto tuulessa © Ida Bragge
Kun katson tuota listaa, huomaan siinä olevan asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Ikään kuin ovia tai avaimia onnellisuuteen. Nekin on hyvä tiedostaa. Minulla pienten asioiden kauneus, luonnon hiljaisuus ja hetkeen pysähtyminen ovat tärkeitä ovia. Kultaisia avaimia ovat rakastavat ihmissuhteet. Ja innostuminen, onnistuminen ja omien mahdollisuuksien käyttäminen on kuin pyöröovi. Joka kierroksella onnellisuus lisääntyy.
Mutta jos nuo yllämainitut ovat avaimia tai ovia, niin missä se onnellisuus piileksii? Jossakin se on tuolla sisimmässäni, egon ja kiireisen mielen alla kadoksissa. Mutta kun saan oven auki ja mieleni kytkeytymään sinne, löydän sieltä seesteistä rauhaa ja mielen avaruutta. Löydän varmuutta siitä, että kaikki on hyvin juuri näin. Löydän kuplivaa iloa ja kutkuttavaa onnea. Ja suurta rakkautta läheisiä, ja tuntemattomiakin kohtaan. Rakkautta ja lempeyttä myös omaa itseäni ja känisevää egoani kohtaan.
Uskon, että ihan jokaisella meillä on onnellisuus sisällään. Mutta kytkeytyäksemme onnellisuuteemme, meidän on huomattava avain, tarttuva siihen ja muistettava avata ovi. Aina uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mitä useammin sen teemme, sitä helpompi meidän on löytää onnellisuutemme.
