Tänä aamuna herättyäni ihana aikainen kevät oli mennyttä ja maassa oli kymmenkunta senttiä märkää lunta. Olin toivonut, että ennustettu lumisaderintama olisi jäänyt Suomenlahden eteläpuolelle virolaisten kiusaksi. Mutta ei. Ei auttanut lorut ja loitsut. Ja lisää satoi.
Siinä ulos tuijottaessani pääni sisällä alkoi mielenkiintoinen keskustelu:
– Nyt huomio hyvään!
– Mitä hyvää tässä muka voisi olla?
– No vaikka, että siellä on loistava lumiukkokeli.
– No niin justiinsa, lapaset kastuu! Ja milloin olet viimeksi tehnyt lumiukon, kysynpä vaan.
– Okei. Hengitänpä syvään ja rauhallisesti. Ja keksin jotain muuta.
– Ihan rauhassa vaan! Tässä vielä odotellaan niitä sinun hyviä puolia.
– No, jos ei huomio hyvään onnistu, niin kokeillaanpa sitten tunteiden hyväksyntää. Mikä on nyt tunnetilasi?
– Harmittaa tietenkin, olihan jo kevät niin pitkällä. Ihania aurinkoisia päiviä. Pystyi käyttämään jo pikkukenkiä. Nyt joutuu taas survomaan jalkansa varsikenkiin. Ja tämä valkoisuus on hetkessä pelkkää kuraa…
– Hei, pyysin pelkää tunnetilaa. En tunnetarinaa. Mikä on tunnetilasi juuri nyt?
– No jos noin tarkka olet, niin se on harmitus. Tai ehkä ärsyyntyminen. Ei, kun se on kiukku. Joo, kiukku se on.
– Missä se tuntuu kehossasi?
– No päässä tietenkin. Ihan savu nousee päästä.
– Tuntuuko se missään muualla?
– Käsivarsissa, kun ne on puuskassa rinnalla. Suupielissä, tuntuvat aika jännittyneiltä. Ja oikeassa jalassa. Se tahtoisi polkea jalkaa kuin joskus lapsena.
– Pysy niissä tuntemuksissa. Koeta jopa kasvattaa niitä suuremmiksi.
– Helppo homma. Saanko polkea jalkaakin?
– Saat.
– Hitto! Tämähän rupeaa huvittamaan.
– No vieläkö on suupielet kiukusta alaspäin jännittyneet?
– No ei. Väkisin pyrkivät ylöspäin.
– Hengitäpä nyt syvään ja rauhallisesti. Ja anna samalla käsivarsiesi ja kiukkujalkasikin rentoutua. Miltä nyt tuntuu?
– Paremmalta. Oikeastaan ei tuo lumi tuolla ulkona haittaa. Nyt voin rauhassa keskittyä sisähommiin.
– Mitä ajattelit tehdä?
– Itse asiassa minulla oli suunnitteilla tehdä aarrekartta tänään loppuun. Ja hyvä kirjakin on kesken. Ja blogiakin voisin kirjoittaa.
– No löytyykö tästä lumisesta maasta muita hyviä puolia?
– Aika loskaahan tämä tulee hetken olemaan. Mutta jos hetken mietin… Me saadaan tänä vuonna nauttia kaksi kertaa kevään tulosta. Minä rakastan sitä ensimmäisen kevätpäivän tunnelmaa, kun tietää varmasti talven olevan ohitse. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja oma sydänkin kuplii ilosta. Se on toistamiseen edessä. Ei ollenkaan hullumpaa.
– Niinpä. Ei ollenkaan hullumpaa 🙂
Kuva © Ida Bragge
