Hei rakas ystävä,
Aamurutiineihini kuuluu huiskuttaa miehelleni työhuoneeni ikkunasta hänen lähtiessään töihin. Niin tänäkin aamuna asettauduin ikkunan ääreen valmiina tuohon hetkeen. Sillä aikaa kun hän pakkasi tavaroita autoonsa, minä rupesin tutkimaan ikkunan edessä olevaa orkideaa. Huomasin siitä lehden, joka oli kuivumassa ja sen alta löytyi täysin kuollut lehti. Samalla totesin, ettei kahteen muuhunkaan orkideaan ollut ilmestynyt kukkavartta tänä keväänä. Toisin sanoen nekään eivät tulisi kukkimaan aikoihin.
Kuinka ollakaan päässäni alkoi soida vanha virsi: ”Minä olen surkea kasvien kanssa. En saa yhtään kukkaa enkä viherkasvia pysymään hengissä. Ruukkukasvit eivät kerta kaikkiaan halua elää kanssani. Sen takia leikkokukat ovat helpompia, koska ne saavatkin kuolla…” Tuon tutun valituksen jauhaessa pääni sisällä huonommuuden tunnetta päätin hakea kastelukannun ja pelastaa, mitä pelastettavissa oli.
Kasteltuani kukat ykskaks havahduin kauhuissani. Olinko vilkuttanut miehelleni? Minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa tuosta hetkestä. Yritin muistella, olinko lähtenyt hakemaan kastelukannua ennen lähtövilkutusta vai olinko kenties sittenkin tavalliseen tapaan huiskuttanut hänelle ja vasta sitten hoitanut kukat.
Koska minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa tilanteesta ja koska tiedän, miten tärkeää lähtövilkutus on miehelleni, niin tilanteen noloudesta huolimatta päätin soittaa hänelle. Sainpahan edes puhelimen välityksellä paikata tilannetta ja toivottaa hänelle mukavaa työpäivää. Yllätyksekseni kuulin, että olin kuulemma huiskutellut hänelle ja jopa lähettänyt lentosuukon. Auts!
Vaikka olin automaattiohjauksella toiminut ihan oikein ja korrektisti, en ollut kuitenkaan tuota kaunista hetkeä oikeasti elänyt. Mieleni oli vanginnut minut totaalisesti kokemaan huonommuutta viherpeukalona. Valitusvirsi ja siitä seurannut tunne olivat kaapanneet minut täysin irti sen hetkisestä elämästäni johonkin alavireiseen valveuneen.
Onneksi mieheni vain nauroi minun täydelliselle läsnäolottomuuden kokemukselleni. Siinä yhdessä nauraessamme koin täyttyväni säteilevällä ja puhtaalla läsnäolon energialla. Vain ollessamme läsnä voimme tuntea tuon elämänvirran voimakkaan energian ja antaa sen elävöittää itsemme ja elämämme.
Sain todella konkreettisella tavalla muistutuksen siitä, miten voimakkaasti läsnäolo ja läsnäolottomuus eroavat toisistaan. Ja kuinka helposti meille käykään, että mielemme siirtää meidät tästä hetkestä jonnekin ihan muualle. Kuinka helposti hukkaamme hetkiä, joita emme saa koskaan takaisin.
Vain ollessamme aidosti läsnä voimme oikeasti elää elämämme hetket
Kun havahdumme valveunesta, meillä on aina mukanamme pysyvä keino tulla läsnäolevaksi käsillä olevaan hetkeen. Tuo keino on kehomme. Meidän kehomme kykenee olemaan vain tässä hetkessä. Se ei unohdu menneeseen eikä siirry huomiseen. Se on vain ja ainoastaan juuri tässä hetkessä.
Yhteyden kehoosi ja läsnäoloosi saat esim. tietoisella hengittämisellä. Pysähdy kuuntelemaan omaa hengitystäsi. Tunne, miten vaivattomasti se virtaa nenän kautta sisääsi tuoden tilaa keuhkoihisi ja selkääsi. Ja anna sitten hengityksen virrata pitkään ja rauhallisesti ulos. Uloshengityksen jälkeen huomioi ihan rauhassa, milloin kehosi haluaa hengittää uudelleen sisääsi. Huomaatko, sinun ei tarvitse päättää hengittää? Voit antaa elämän hengittää sinua juuri sopivassa rytmissä. Ja nauttia läsnäolevana elämän virrasta.
Kiitollisena mahdollisuudesta läsnäoloon
Auli
Ps. Jos et ole vielä Iloversumin sähköpostilistalla ja haluat saada aina tuoreeltaan tiedon uudesta mielenjumppaharjoitteesta, blogiteksteistäni tai koulutuksistani niin liity tästä linkistä. Saat liittymislahjana 5 tapaa rentouttaa aivot 60 sekunnissa -oppaan.
Iloversumin tietosuojaseloste
