Joulutervehdys sinulle, rakas ystävä!
Joulua rakastavana ihmisenä olen yleensä aloittanut jo joulupuuhailut hyvissä ajoin marraskuun puolella. Nyt Suomi 100 –juhlallisuudet ja pari isompaa koulutusta imaisivat minut niin mukaansa, että joulun tulemiseen en ole nyt syventynyt samalla tavoin kuin muina jouluina. Toki kelitkään täällä Espoossa eivät ole olleet järin jouluiset, mutta yleensä se ei ole hidastanut joulutoimiani.
Olen jo vähän ollut huolissanikin, missä se joulumieli ja –touhu viipyy. Olenko hukannut joulun tunnelman? Kunnes tänä aamuna hiljentyessäni oivalsin, että aikaisempina jouluina iso osa joulun tunnelmaa on ollut ero arjen kiireen ja joulun rauhan välillä. Joulun rauhaan olen laskeutunut jostain arkisemmasta ja hektisemmästä. Olen antanut itselleni luvan rauhoittua. Ja tuo lempeä lupa vain olla ja ottaa vastaan kaikki rakkaudella on nimenomaan ollut joulutunnelmani ydin.
Tänä syksynä tuota eroa ei ole ollut yhtä suuressa määrin. Olen osannut antaa itselleni luvan olla myös arjen keskellä. Ehkä tuo rauhoittuminen lähti liikkeelle pienestä operaatiosta, joka pakotti minut makaamaan sairaalan sängyssä seitsemän päivää paikallani. Etukäteen pelkäsin tuota viikkoa, miten tekeväisenä ihmisenä ikinä kestän täyden tekemättömyyden. Mutta viikko olikin uskomattoman antoisa.
Toki loin viikkoon tietynlaisen rutiinin: aamiaisen ja aamupesujen jälkeen meditaatio, uutiset tabletilta, sudokua, lounaan jälkeen elokuva tabletilta… Mutta suurempi syy tyytyväisyyteeni oli varmaan päätökseni, että hyväksyn tilanteen juuri sellaisena kuin se on. Koska oli maattava viikko sängyssä, niin sitä vastaan oli turha tapella. Täydellisen hyväksymisen harjoitteleminen teki minulle todella hyvää. Huomasin yllätyksekseni tuon viikon aikana olevani seesteisen onnellinen.
Kotiin päästyäni liikkumisrajoitteet jatkuivat vielä muutaman viikon ajan, joten halusin jatkaa myös hyväksymisen harjoittelua ja pidensin vielä hiljentymishetkiäni. Halusin myös kokeilla, voinko arjen rutiinien keskellä kytkeytyä tuohon seesteiseen olotilaan. Tänä aamuna oivalsin, että olen ainakin jossain määrin onnistunut. Olen osannut siirtää tuota hyväksyntää ja rauhaa touhuihinikin. Niinpä olen koko syksyn viettänyt enemmän tai vähemmän rauhallisissa merkeissä. Enkä ole edes joulun alla kaivannut rauhaan laskeutumista.
Lisäksi minulla nyt on myös uskomattoman ihana mahdollisuus rakastaa. Itsellänihän minulla ei ole lapsia, mutta kummityttöni miehineen kutsui minut mummiksi tammikuussa syntyneelle tyttärelleen. Minulla on lupa rakastaa Mummin Murua kuin omaani. Enkä tiedä mitään ihanampaa kuin istua lattialla leikkimässä pikkuisen kanssa. Se on ehdottomasti paras läsnäoloharjoite, minkä tiedän. Mieli ei kaipaa mihinkään muualle. Koko muu maailma unohtuu. Riittää, kun vain on ja rakastaa.
Olen vuosia yrittänyt muistuttaa itseäni, että joulu on joka päivä. Meillä on mahdollisuus joka päivä löytää joulun rauha ja rakkaus sydämestämme. Mutta tänä syksynä minulla todellakin on ollut joulu monena, monena, monena päivänä.
Niinpä tänä jouluna olen päättänyt laskeutua kiitollisuuteen. Tietoisesti herkistyä kokemaan kiitollisuutta kaikesta hyvästä ja kauniista, jota elämä meille tarjoaa.
Rakkaudellista ja seesteistä joulua sinulle toivottaen
Auli
ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin sähköpostilistalla ja haluat saada sähköpostiisi aina tuoreeltaan tiedon uudesta mielenjumppaharjoitteesta, niin liity tästä linkistä. Saat nyt liittymislahjana 5 tapaa rentouttaa aivot 60 sekunnissa -oppaan.
