Rakas ystävä,
Eilen illalla mieheni kertoi minulle eräästä sähköteknisestä haasteesta ja sen ratkaisusta työssään. Ja oikein tunsin, miten jouduin pinnistelemään pitääkseni huomioni hänen selostuksessaan. Arvaat varmaan, että tekniikka ei ole ykkösaihe kiinnostavimpien asioiden listallani. Kun lähes kärsimättömänä odotin hänen tarinansa loppua, mieleni lävisti toive syvemmästä yhteydestä. Mutta miten voisin kokea yhteyttä, jos en jaksa edes kuunnella?
Aito, läsnäoleva kuunteleminen on varmin – ja ehkäpä ainoa – tapa saada yhteys toiseen ihmiseen. Kuuntelemalla osoitamme, että toinen on tärkeä. Jokainen meistä toivoo, että joku olisi oikeasti kiinnostunut meistä ja siitä mitä ajattelemme ja tunnemme. Ja jokainen meistä tietää, miten hyvältä tuntuu, kun kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Se on kuin sadevettä kuihtuneelle kukalle.
Kuunteleminen ja todellinen kuuleminen vaatii oman mielemme hiljentymisen. Jos ja kun keskustellessamme mielemme on päämme sisällä äänessä muodostaen jo omaa näkökulmaa, sorvaten puolustusta tai pohtien seuraavaa kommenttia, kysymystä tai vasta-argumenttia – tai valittaen tylsää aihetta – niin kuulemme ainoastaan itsemme. Ja silloinkin vain egomme kiihkeän, arvostelevan tai narisevan äänen. Emme silloin ole yhteydessä edes todelliseen itseemme saatikka toiseen ihmiseen.
Vasta kun mielemme hiljenee, kytkeydymme aitoon minuuteemme, ydinminäämme. Ja vasta kun löydämme yhteyden itseemme, voimme löytää sen toiseen. Lämmin ja läheinen yhteys toiseen ihmiseen ei tapahdu egon, mielen tai ajatusten tasolla. Sen voi kokea ainoastaan ydinminän hiljaisuudessa, rauhassa ja rakkaudessa. Kuuntelemalla sydämellä, kuten Pikku Prinssi kehottaa.
Kuunnellessamme sydämellämme emme kuule pelkästään sanoja. Pystymme kuulemaan sanojen takaa koko ihmisenä olemisen herkkyyden ja haavoittuvuuden, pelot, surut ja epävarmuudet. Rakkauden ja hyväksynnän tarpeemme. Ja yhtälailla sen keskellä vahvan toivon ja syvän luottamuksen elämään. Ilon ja riemun. Halumme hyvään ja kauniiseen.
Kun kuuntelemme sydämellä, jossain syvällä tiedämme myös itsessämme virtaavan saman herkkyyden, haavoittuvuuden ja kauneuden. Ja siinä se on, lämmin, myötäelävä yhteys toiseen ihmiseen.
Kuten jo varmaan arvasit, hyvän suhteen salaisuus nro 2 on SYDÄMELLÄ KUUNTELEMINEN.
Viime keväänä onnellisuusharjoitteena oli kuuntelemisen taika, jossa tavoitteena oli kuunnella toista vähintään 15 minuuttia keskeytymättä ja kommentoimatta. Itselleni tämä oli aikoinaan järisyttävä harjoitus. Ja olen yhä vakuuttunut, että ihmiseen voi rakastua varttitunnissa. Nyt suosittelen, että teet tämän harjoitteen uudelleen ainakin kerran tulevan viikon aikana. Ohjeet löydät täältä.
Katso läheisiäsi uusin silmin ja kuuntele heitä uusin korvin. Aivan kuin näkisit ja kuulisit heitä ensimmäistä kertaa. Huomaa jokaisen kultahiput. Tunnista hyvät luonteenpiirteet ja vahvuudet, joita he käyttävät. Huomaa pienimmätkin onnistumiset ja ilon aiheet. Rakenna mielessäsi silta sinun sydämestäsi läheisesi sydämeen. Ja antaudu aistimaan ja kuulemaan sydämelläsi hänen sydäntään.
Kokeile sydämellä kuuntelua myös kohdatessasi työkaverin tai kanssakulkijan. Pysähdy tietoisesti kuuntelemaan. Kuuntele häntä hyväksyvästi, myötätuntoisesti ja arvostavasti ikään kuin tehtäväsi olisi oppia tuntemaan hänet mahdollisimman hyvin. Mitä hän oikeasti ajattelee käsillä olevasta asiasta? Mitä hän tuntee tai miten hän näkee sen hetkisen tilanteen? Kysy itseltäsi: Mitä uutta voisin oppia hänestä ihmisenä? Miten voisin ymmärtää häntä paremmin?
Seuraavan kerran teknistä selostusta kuunnellessani lupaan pyrkiä kuuntelemaan sydämelläni kokonaista ihmistä sanojen takaa. Jos olisin onnistunut siinä eilen, olisin kuullut niin epävarmuuden ja väsymyksen haasteen keskellä kuin ilon ja ylpeyden ratkaisun löytymisestä. Ja kappas, jo nyt huomaan, miten tylsä tekninen tarina muuttuu mielenkiintoiseksi kokemukseksi sekä lisääntyväksi ymmärrykseksi rakkaasta ihmisestä.
Pidetään korvat auki sydämemme molemmin puolin!
Lämpimin terveisin
Auli
ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.