Hei rakkaat kanssajumppaajani,
Eilen miettiessäni tulevan viikon harjoitetta ryhdyin pohtimaan, mikä on viime aikoina ilahduttanut minua ja lisännyt onnellisuuttani. Tajusin, että elämäni on tuntunut erityisen täydeltä ja oikealta niinä hetkinä, kun olen ollut ysiluokkalaisten kanssa ja saanut keskusteluissa kurkistaa heidän mielensä maisemaan.
Kun toinen aidosti avaa jotain itsestään ja kertoo omista vahvuuksistaan tai unelmistaan, siinä on jotain todella kaunista. Ihminen ikään kuin puhkeaa kukkaan, kun toinen on oikeasti kiinnostunut hänestä ja siitä mitä hän ajattelee ja tuntee. Ja jokainen meistä tietää, miten hyvältä tuntuu, kun kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Se on kuin sadevettä kuihtuneelle kukalle.
Hyväksyvässä kuuntelussa ja kiinnostumisessa on mukana myös myötäelämisen tunne. Hetken pätkää kulkee toisen rinnalla ja ymmärtää hänen elämäänsä syvemmin. Paljon myötätuntoa tutkinut Anne Birgitta Pessi* toteaakin sen oleva kykyä olla inhimillinen ihminen toiselle. Ja hän jatkaa, että kokemus myötätunnosta voi antaa ihmiselle syvän merkityksellisyyden tunteen ja on siten onnellisuuden kannalta ihan keskeistä.
Siispä tulevalla viikolla harjoittelemme HYVÄKSYVÄÄ KUUNTELUA JA KIINNOSTUMISTA.
- Ainakin kerran päivässä kohdatessasi läheisen, työkaverin tai kanssakulkijan, pysähdy tietoisesti kuuntelemaan. Kuuntele häntä hyväksyvästi ja arvostavasti ikään kuin tehtäväsi olisi oppia tuntemaan hänet mahdollisimman hyvin. Mitä hän ajattelee käsillä olevasta asiasta, mitä hän tuntee tai miten hän näkee sen hetkisen tilanteen. Kysy itseltäsi: Mitä uutta voisin oppia hänestä ihmisenä? Miten voisin ymmärtää häntä paremmin?
- Älä oleta tietäväsi, mitä hän tarkoittaa, vaan kysy selventäviä kysymyksiä: Ymmärsinkö oikein…? Tarkoititko, että…? Ja kuuntele avoimin mielin ilman ennakkokäsitystä.
- Katso läheisiäsi uusin silmin ja kuuntele heitä uusin korvin. Huomaa jokaisen kultahiput. Tunnista hyvät luonteenpiirteet ja vahvuudet, joita he käyttävät. Huomaa pienimmätkin onnistumiset ja ilon aiheet. Kehu, kannusta ja kiinnostu lisää.
- Riitatilanteissa yritä ensin ymmärtää täysin toisen näkökulma – käytä apunasi selventäviä kysymyksiä – ja vasta sitten vakuuttaa toinen omastasi näkemyksestäsi. Todella haastavaa, tiedän! Mutta joskus jos onnistuisi pikkuisenkaan, niin saattaisi tilanne ratketa pelkästään sillä.
- Arvosta jokaista juuri sellaisena kuin hän on. Ilman minkäänlaista halua muuttaa häntä ihmisenä. Havahdu näkemään juuri tuon ihmisen kauneus. Kauneus, joka nousee jokaisen sisimmästä. Jokaisen ihmisen kauneus on kuulluksi ja nähdyksi tulemisen arvoinen.
Aurinkoista ja antoisaa syysviikkoa jokaiselle! Teidän sisältä kumpuava kauneus valaiskoon harmaina päivinä ja pimeinä iltoina!
Auli
*Anne Birgitta Pessi: Myötätunto onnen lähteenä. Teoksessa Positiivisen psykologian voima, toim. Lotta Uusitalo-Malmivaara.
ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.