Onnellisuusvalmentaja ja enneagrammiohjaaja Auli Malimaa

Ymmärrystä ihmiselämän monenlaisiin haasteisiin ja aivojemme niihin tarjoamiin ratkaisuihin olen saanut niin ammatillisesta koulutuksestani, laaja-alaisesta aihepiiriin perehtymisestä kuin elämänkokemuksestanikin. Tällä hetkellä olen suunnattoman innostunut erilaisuuden arvostamisen ja ymmärtämisen hyödyistä ihmissuhteissa, onnellisuudesta ja siitä miten erilaiset ihmiset onnellistuvat sekä uusimmista aivotutkimuksista, miten ajattelumme vaikuttaa aivojen toimintaan. Olenkin saanut arjessani – ihmissuhteiden pyörteissä, nivelreuman tuomissa haasteissa tai ulkomailla asuttujen vuosien vaihtelevissa olosuhteissa – usein testata mottoani ”Onnellisuus on tapa ajatella ja olla.”

Auli Malimaa

Olet kaiken hyvän arvoinen

Kiireen ja vaatimusten täyttämässä maailmassa aivomme takertuvat herkästi kielteisyyteen ja estävät meitä havaitsemasta ympärillämme olevaa hyvää. Voimme kuitenkin tietoisesti ohjata itseämme ja mieltämme ottamaan enemmän hyvää vastaan.

Kirja opastaa sinua antamaan hyvälle mahdollisuuden ja siinä olevien harjoitusten avulla avaudut arvostamaan itseäsi sekä havahdut huomaamaan kaiken hyvän elämässäsi, sillä sinä olet sen arvoinen.

Kirjani tiimoilta olen puhumassa tilaisuuksissa, joiden ajankohdat ja paikkakunnat löydät Tavataan täällä -linkistä. Tai jos haluat minut puhujaksi omaan tapahtumaasi, ota epäröimättä yhteyttä auli.malimaa@iloversum.fi

Olet kaiken hyvän arvoinen - Auli Malimaa

Onni asuu jo sinussa - 9 tapaa olla onnellinen

Tammikuussa 2019 julkaistu kirjani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen auttaa sinua tunnistamaan oman persoonallisuustyyppisi ja tapasi olla onnellinen.

Innostavat onnellisuustehtävät vievät sinut oman onnesi alkulähteille ja persoonallisuustyypillesi sopivat vinkit auttavat sinua vapautumaan onnellisuusrajoitteistasi.

Onni asuu jo sinussa - Auli Malimaa

Ilon ja onnellisuuden kuntosali

Tiesitkö, että voit itse aktiivisesti vaikuttaa onnellisuuteesi? Ison osan onnellisuudestamme määrittää se, miten käytämme mieltämme. Onnellisuusharjoitteiden säännöllisen tekemisen on todettu kohottavan onnellisuustasoa. Voit siis jumpata mielesi onnelliseksi. Harjoitteiden tekeminen on helppoa ottaa osaksi arkea ja ne eivät vie juurikaan aikaa. Kuitenkin säännöllisesti kulloiseenkin harjoiteeseen keskittyen niiden yhteisvaikutus on suuri, aivan kuten säännöllisestä liikunnasta on hyötyä fyysiselle kunnolle.

 

Olen koonnut onnellisuusharjoitteista kuntosalin, joka on käytössäsi vapaasti ilman kuukausimaksuja.

Olet lämpimästi tervetullut Ilon ja onnellisuuden kuntosalille!

Auliisti onnellinen -blogi

Pienet asiat voivat olla suuria ilon ja riemun lähteitä, jos vain pysähdymme niiden äärelle

Kerran keittiöstä kuului reilun puolen vuoden ikäisen siskonpoikani aivan vastustamatonta naurua. Kun menin katsomaan, hän kikatti mahallaan lattialla eteensä sattuneelle kuivalle sipulinkuorelle, joka liikkui hänen hengityksensä tahdissa. Itse sipulinkuorikin oli viehättävä siinä keikkuessaan, mutta suurin ilo tuli varmaan vastavuoroisuudesta. Aivan kuin sipulinkuori olisi vastannut lapsen hengitykseen ja nauramiseen. Lapsille koko maailma on uusi, ja he…

Lue lisää

Jokainen meistä osaa toimia hyveellisesti, vaikka se kuulostaa vanhanaikaiselta

Ystäväni kertoi minulle aamuliikenteessä kohtaamastaan isästä ja rattaista istuvasta pikkupojasta, jotka olivat näyttäneet vielä hyvin unisilta ja jopa äreiltä haukotustensa välillä. Yhtäkkiä isä oli kuitenkin huomannut ystäväni myötätuntoisen katseen, jolloin hän oli kääntynyt poikansa puoleen ja koskettanut tätä hellästi. Poika oli pyörähtänyt katsomaan isäänsä kirkastunein kasvoin leveästi hymyillen, johon isä vastasi yhtä rakastavalla hymyllä. Ystäväni…

Lue lisää

Kun mielesi mollaa sinua tai vaivut huonommuuden tunteisiin, muista nämä 5 seikkaa

1. Onneksi voimme vaikuttaa ajatuksiimme, kun tiedostamme mielemme toimintatavan ja oivallamme kaiken arvostelun, syyttelyn, moittimisen, mitätöinnin ja vähättelyn olevan vain mielemme ylituomarin toimintaa. Mielemme ylituomarin ajatukset eivät todellakaan ole totuus meistä, vaan se suoltaa ulos ainoastaan aivojemme stressitilasta syöksähteleviä värittyneitä mielipiteitä. Niinpä itsensä satuttaneena, väsyneenä tai stressaantuneena ei todellakaan kannata uskoa omia ajatuksiaan. Silloin kannattaa…

Lue lisää