Rakas ystävä,
Tiedätkö tunteen, kun olet väsynyt ja alakuloinen ja tunnet olevasi ihan yksin? Kun kaipaat yhteyttä toiseen ihmiseen, jotta tuntisit olevasi hyvä, haluttu ja arvokas? Tai stressaantuneena, voimasi ja kykysi äärimmilleen venyttäneenä toivoisit jostain tulevan luvan hellittää ja levätä ilman riittämättömyyden tai syyllisyyden tunnetta? Tai kun moitit ja kritisoit itseäsi, miten taas mokasit?
Kunpa joku vaan kertoisi, että ei ole mitään hätää. Kunpa joku lohduttaisi ja saisi minut uskomaan, että olen hyvä ja rakastettu. Hyväksytty juuri tällaisena kuin olen.
Väsyneenä ja stressaantuneena egomme valtaa mielemme ja tunteemme kokonaan. Sen kanssa ei voi argumentoida tai väitellä, koska se löytää aina sattuvimmat vastaväitteet. Vaikka kuinka piipitämme ja hoemme itsellemme olevamme hyviä ja arvokkaita, niin egomme ei usko, vaan heittää lisää löylyä tuskamme kiukaalle. Ja käkättää päälle.
Egomme on myös siinä mielessä ovela veikko, että se eristää meidät muista ihmisistä. Robert Holden on todennut, että sana EGO tulee sanoista Everything Good is Outside*. Eli kaikki hyvä tulee ulkopuoleltamme. Egomme siis uskoo jo lähtökohtaisesti meidän olevan sisältä huonoja. Ja samalla se vetää rajan sisäpuolen ja ulkopuolen välille. Egon mielestä olemme olemassa yksinään, erillisinä ja irrallisina muista. Näin se saa meidät juoksemaan ulkoisen hyvän perässä ja etsimään itsemme ulkopuolelta sitä ”jokua”, joka ymmärtäisi, lohduttaisi ja rakastaisi meitä.
Albert Einstein on joskus sanonut, että ongelmia ei voi ratkaista samanlaisella ajattelulla kuin millä olemme ne luoneet. Niinpä kun väittely ja itsensä vakuuttaminen positiivisilla lauseilla ei egoon toimi, tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa. Ja apu löytyy itsemyötätunnosta. Itsemyötätunto on egoamme voimakkaampi. Myötätuntoisina itseämme kohtaan, aivomme rentoutuvat ja asiat ikäänkuin loksahtavat oikeisiin mittasuhteisiin. Ja osaamme viisaasti valita juuri kuhunkin hetkeen parhaan tavan toimia.
Yksinäisyyttä tutkittaessa on havaittu, että kyky olla itselleen myötätuntoinen ennustaa myös voimakkaimmin hyviä ihmissuhteita. Se lievittää yksinäisyyden tunnetta jopa paremmin kuin ihmissuhteiden määrä. Myötätuntoisina itseämme kohtaan suhteemme itseemme on parempi, jolloin jo koemme enemmän onnellisuutta. Mutta parasta on, kun myötätunnon kautta opimme hyväksymään ja rakastamaan itseämme, niin osaamme olla myötätuntoisia, hyväksyviä ja rakastavia myös muita kohtaan, mikä on omiaan vahvistamaan ja parantamaan ihmissuhteitamme.
Miten itsemyötätuntoa voi harjoittaa?
Kuten jo totesimme, myönteisiä tai myötätunteisia ajatuksia toistelemalla egomme ei rauhoitu. Joten tarvitsemme järeämpiä keinoja eli meidän pitää ensiksi hiljentää egomme eli mielemme.
Voit hiljentää mielesi esim. keskittymällä hengitykseesi. Hengitä rauhallisesti syvään. Ja puhalla pitkään ulos. Pitkä uloshengitys helpottaa stressiä ja rentouttaa aivojasi. Toinen hyvä tapa rauhoittaa mieltäsi on laittaa käsi sydämelle, mikä on ollutkin meillä harjoitteena aiemmin. Muita mielen hiljentymiseen liittyviä tekniikoita löydät täältä.
Kun mielesi on rauhallisempi, kuvittele itsesi seisomaan itsesi ulkopuolella. Kun mielessäsi astut itsesi ulkopuolelle, samalla lakkaat samaistumasta egoosi ja sen väitteisiin ja niihin liittyviin tunteisiin. Näin voit olla hyvä ja myötätuntoinen ystävä itsellesi.
Ole itsellesi ystävä, joka ymmärtää ja lohduttaa, tukee ja kannustaa. Ja tarvittaessa halaa tai ottaa syliin. Tunne rakkauden ja myötätunnon lämpö sisälläsi.
Kysy päivän mittaan itseltäsi usein: Olenko nyt hyvä ystävä itselleni? Olenko itseni puolella? Tahdonko itselleni hyvää?
Älä pelkää, että myötätuntoisuus itseäsi kohtaan tekisi sinusta laiskan ja velton. Hyvä ystävä kertoo totuuden ja ajaa parastasi myös silloin, kun itse haluisi lepsuilla tai päästää itsensä liian helpolla. Kysy itseltäsi: Jos olisin hyvä ystävä itselleni, miten nyt toimisin? Hyvä ystävä on aina puolellasi.
Irrottautumisen tekniikkaa voi käyttää myös egoon, joka häädetään itsemme ulkopuolelle. Jos ja kun saan päälle päsmärini kiinni itse teosta arvostelemasta ja vähättelemästä minua, näen ja tunnen hänet istumassa pienenä kutistuneena oliona vasemmalla olkapäälläni.
Tunnustele, missä sinun egollasi on tapana huudella?
Hymyile egollesi myötätuntoisesti ja kerro ymmärtäväsi hänen huoltaan. Parhaansa hänkin yrittää, mutta hänen työkalunsa eivät aina ole vaan kaikista toimivimmat. Anna myötätunnon, hyväksynnän ja rakkauden virrata häntä kohti. Voit ottaa hänet jopa syliisi ja tuudittaa häntä, aivan kuin hellit ja rakastat pientä lasta.
Kun lakkaamme samaistumasta egoomme, meillä on mahdollisuus myös lakata uskomasta sen väitteisiin. Ja silloin myötätuntoinen sydämemme – ydinminämme – pääsee esille. Myötätunnon virratessa oivallamme, ettemme koskaan ole oikeasti yksin. Olemme vain egojemme erottamia. Mutta sydämemme rakkaus ylittää egomme ja erillisyytemme rajat. Sydämemme rakkaus yhdistää meidät muihin. Enää ei tarvitse löytää sitä ulkopuolista ”jokua”, sillä se joku asustaa myötätunnossamme ja rakkaudessamme. Ovatpa muut sitten lähellä tai kaukana, rakkauden energia ylettyy kaikkialle.
Ja sydämemme rakkaudessa olemme aina hyviä ja arvostettuja. Hyväksyttyjä ja rakastettuja ihan semmoisinaan, egoinemme kaikkinemme.
Rakkaudellisin ja myötätuntoisin ajatuksin
Auli
*Lähteet:
Robert Holden, Be Happy, 2009
Emma Seppälä http://www.emmaseppala.com/1-predictor-relationship-success-no-one-talks/
ps. Jos et ole vielä Ilon ja onnellisuuden kuntosalin uutiskirjeen tilaaja ja haluat saada sähköpostiisi tiedon aina uudesta, viikoittain vaihtuvasta onnellisuusharjoitteesta, tilaa uutiskirje tällä sivulla olevalla lomakkeella.