Muistat varmaan jonkin hetken, jolloin olet täysin tyynenä, tai jopa raukeana, katsellut vedenpintaa tai pilviä taivaalla. Tai ehkä olet ilman ajatuksia seurannut lasten leikkiä. Juuri tuollaisissa hetkissä koemme läsnäolon voimakkaimmin. Koemme pysähtyvämme.
Tänään olen kuullut päässäni lukuisia kertoja sanan pitäisi. Huominen juhannusaatto tuntuu vain vauhdittavan pitäisi-listan kertymistä. Ja jokainen pitäisi-ajatus on kuin uusi kivi jo muutenkin raskaaseen mielen reppuun. Pitäisi on mielen raskauttaja.
Oletteko huomanneet, miten kauneus lisääntyy kohteen pienentyessä? Juuri nyt pihassani kukkivat monenlaiset kukat. Ihan nättejähän ne ovat kauempaakin katsottuna. Mutta kun kurkistaa kukan sisään, niin ei voi kuin hämmästellä terälehden kaaren tai emin muodon upeutta.
Tein aamulla oivalluksen sanomalehteä lukiessani. Huomasin, että siirryin mielessäni aina jutun kohteena olevaan paikkaan. Mieleni seikkaili ainakin Kreikassa, Nurmijärvellä, Oulussa ja Pariisissa. En ollutkaan enää keittiön pöytäni ääressä omassa elämässäni, vaan aivan jossain muualla.